maanantai 16. heinäkuuta 2012

Coneilua Itä-Suomessa AKA Animecon IX

Hellou kaikille! Saavuin juuri kolme tuntia sitten kotiin Kuopion Animeconista. Takana on siis 16 tuntia armotonta matkaamista, joten olen lievästi sanottuna puhki... Olin suunnitellut makaavani koko päivän sängyllä ja katsovani Supernaturalia, mutta sitten internet tapahtui ja päätin että olkoot, voin samantien päivittää bloginkin.

Animecon tosiaan sijoittui tänävuonna Kuopioon, mikä ei junamatkaajalle ole järin mieluisaa epämääräisten matkareittien takia. Selvisin kuitenkin perille ja pääsin majapaikkaani, aseman hostelliin Astan, Henna-Riikan (... onko se väliviivalla?) ja Katin kanssa. Perjantai-ilta sujui sateen ja epämääräisten vitsien merkeissä: opimme, että Asta ei syö pitsaa ja trappi =/= transu. Ei siitä sen enempää.

Lauantaina pääsimme onneksi conipaikalle autolla. Parkkipaikkakin löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja lähdimme kiertelemään conialuetta. Itse cossasin suunnitelman mukaan Ultearia, jonka mekko tuotti koko päivän hankaluuksia: jouduin teippaamaan rintani, koska uskoin, ettei puvun alle saa sijoitettua kananrintsikoita asiallisesti, joten sain jatkuvasti pelätä vilauttelevani ihmisille... Muuten conipäivä meni aikalailla leppoisasti, harhaillessa ja tuttuja nähdessä. Oli taas ihana tavata kaikkia, koska töiden aiheuttama sosiaalinen kuilu on vain kasvanut pienessä sydämessäni monen viikon ajan (olen niin runollinen!). Lisäksi kävimme Astan kanssa kuuntelemassa luennon siitä, miksi Sasuke on maailman huonoin päähenkilö. En yleensä käy ohjelmissa, cossikisaa lukuun ottamatta, mutta tämä oli iloinen yllätys, ja hauskaa oli! Lisäksi iltapäivällä kuvailin Annia, joka cossasi Tony Starkia AKA Ironmania sekä löytämäämme Lokia. Valitettavasti kamerani paljastui kieroksi käärmeeksi ja nyt kuvia selailtuani näen sen olleen hyvin epätarkka varsinkin kokovartalokuvissa. Pahoittelen siis etukäteen kaikille, joille aion kuvia lähetellä, mikäli laatu ei ole hirveän tasokasta! Anteeksi! Kuvat saa kyllä ihan asiallisiksi photoshopilla ja runsaalla terävöinnillä, mutta silti.. Koen epäonnistuneeni, ja toivon, ettei tämä tule toistumaan. : (

Sunnuntaina haistatin pitkät "urheiluteipilleni" ja varustauduin conipäivään kananfile-liivein, mikä osoittautui mainioksi ratkaisuksi. Päivän ohjelmaan kuului odotettu PK! :n Fairy Tail -ryhmä! Paikalle saapui oikein mukava määrä ihmisiä, vaikka usea joutuikin perumaan. Eniten toki harmitti, ettei Meredyä cossaava Amanda päässyt mukaan, koska ebay teki tepposet eikä toimittanut peruukkia ajoissa. *heristää nyrkkiään tietokoneelle*. Joskus kuitenkin toteutamme Ultearin ja Meredyn, koska tahdon ehdottomasti näistä neideistä yhteiskuvia.

Fairy Tail kokoontuminen sujuikin kuvaamisen merkeissä. Saimme aivan mahtavan kuvaajan mukaamme, tahdon kiittää sinua vielä kerran! *kumartaa*. Sen jälkeen suuntasimme porukalla syömään Raxiin, mutta ei siitä sen enempää... Ruokavammainen on ruokavammainen, aina ei voi onnistua. *naureskelee*. Asta ja matkakumppaninsa olivat kivoja ja nakkasivat minut asemalle, jossa sitten odottelin kahdeksaan junaani ja suuntasin ensin Tampereen rautatieasemalle ja sieltä sitten kotiin pohjoiseen. Logic can't be found, mutta selvisinpä perille kuitenkin, vaikka väsy meinasi iskeä puoleltaöin istuessani Treen asemahallissa.

Kuvasaldoa alla: niitä otoksia, jotka onnistuivat jotenkuten.













  



Ei kai tässä jälleen muuta. Tämän vuoden suuremmat cossit on nyt tehty, loppuvuodeksi olen suunnitellut kierrätystä. Luvassa on ilmeisesti ainakin Panty ja viimevuotinen Jubia, mutta en uskalla ihan täysin mitään luvata. Lisäksi suunnitelmissa on yksi uusikin hahmo, mutta se on eräästä live action -sarjasta eikä mitenkään tunnistettava tai vaikea toteutettava, joten en hänestä ala enempää rantata nyt. Saatte kuulla enemmän hänestä sekä varmemmista conikohtaisista suunnitelmista jälleen seuraavassa päivityksessä. Sitä ennen kuitenkin tietysti FT- ja Ultear -photoshootti, jonka kuvat lisään taas, kunhan saan ne limaisiin näppeihini.

Siihen asti heippa vain kaikille ja kiitos ihanalle majoitusseuralle, coni-ihmisille ja Nantulle, joka on somali.
//Defia

2 kommenttia:

  1. Hoo, oikea nimeni on näköjään ottanut paikkansa täälläkin päin maailmaa! No, ei valittamista~

    Sinullekin lämpimät kiitokset majoitusseurasta! Ei olisi ollut yhtään niin hulvatonta ilman sinua~ Pallonkantajaksi ilmoitun mielelläni jatkossakin, kun noin nätti tyttö kysyy!

    Elokuuta ja P&S-cossia odotellessa~

    ~Momo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kenties se tuli alitajuntaisesti tai kenties se on kosto siitä, että sinäkin käytät aina minun oikeaa nimeäni >8D

      (; Tehdään P&S -cossistamme entistäkin eeppisempi!

      Poista