tiistai 30. elokuuta 2011

Aloitusyritys

Päätin liittyä valtavirtaan ja oikeasti aloittaa blogin. Kuten ulkoasusta/nimestä voi päätellä, aion jatkossa todennäköisesti käsitellä harrastuksistani näkyvintä eli cosplayta. Mukaan saattaa kuitenkin eksyä epämääräistä kitinää sekä piirustuksia/sarjakuvasuunnitelmia/kissojen kuvia. Lähtökohtana on kuitenkin se, että saisin oikeasti pidettyä tätä pystyssä ja päiviteltyä joskus! : )

Yritän pitää tämän ensimmäisen sepostuksen mahdollisimman lyhyenä ja ytimekkäänä, joten sallinette minun menevän heti asiaan; cosplay-historiaani. Menkäämme siis vuoteen 2008! ... tai sitten ei. Parhaan kuvan saanette, jos vain lisään tiivistelmän asuistani valokuvamuodossa. Mukaan on mahtunut hahmoja suosikeistani Yokosta (niinjoo, ihkutusta hänestä saanette kuulla jatkossakin) ja Jubiasta ihan inhokkihenkilöihini (... Rukia). Minulla on vähän paha tapa mennä asuja valmistaessa helpoimman kautta, enkä usein vaivaudu parantelemaan hiukan epäonnistuneita yksityiskohtia.. Jokaisessa asussani lienee mielestäni kuitenkin JOTAIN hyvää, mikä on jo saavutus sinänsä.

2008-2011 tekeleitäni.

Ensi vuodelle suunnitelmia löytyy myös. Tälläkertaa ajattelin pysyä suht. pienessä luvussa, korkeintaan neljä asua (saa nähdä onnistunko). Koska asun täällä magneettisen etelänavan puolella Suomea, minulla ei ole mahdollisuutta juosta coneissa yhtenään. Siksi matkusteluni rajoittuu lähinnä kesään ja 2-4 tapahtumaan. Kuluneena kesänä minulla oli jokaisessa conissa eri asu molempina päivinä. Seuraavaksi tahtoisin kokeilla sellaista taktiikkaa, että raijaisin mukanani ainoastaan yhden puvun per viikonloppu. Se voisi vähentää stressiä kummasti. Tai sitten ei.



Panty on neiti punaisessa mekossa

Mutta niihin suunnitelmiin! Anarchy Panty olisi listalla ensimmäisenä. Hän
on kokonaisuudessaan niin ihana hahmo, etten voinut kuin rakastua ensisilmäyksellä. Alunperin suunnittelin tekeväni "enkeliversion", mutta keskusteluani Stockingia esittävän kaverini kanssa, päädyimme tekemään perusasut. Onhan se yksinkertaisempi homma + minusta tuntuu, että voisin pitää tuollaisesta punaisesta pikkumekosta muutenkin! <3 Lisäksi neidillä on kirkkaat, siniset silmät, joten edessä lienee ensimmäisten piilareiden hankinta. Iik!



    

Ultear sarjasta Fairy Tail olisi myös tarkoitus tehdä. Kesällä meillä oli aivan hillittömän hieno Fairy Tail ryhmä "Porukka Kasaan!" -cosplayporukan kanssa. Päätimme uusia kokemuksen ja ilmoittauduin mukaan viimekertaisen Jubian sijaan Ultearina, koska olen halunnut pukuilla häntä jo pitkään.Versio vain on vielä päätöksen alla, joko kokopuvun mallinen taisteluasu tai sitten jo animessakin näkynyt violetti mekko. Sinänsähän se on aivan sama, koska molemmat kertovat hänen olevan Grimoire Heartin jäsen (minähän en missään hallituksessa istu! Varsinkaan Gerar.. anteeksi, JELLALIN kanssa).









Kolmikon viimeinen on ihanainen käärmeprinsessa Boa Hancock One Piecestä. Kuvan figuurin hiusväri ei ole ihan kohdillaan, oikeastihan Hancock omistaa mustat kutrit.. Kuitenkin, häntä olen myös pidemmän aikaa tahtonut cossata, joten päätin toteuttaa toiveeni viimein. Versiohan on ihan virallinen, joskaan ei vielä animessa ilmestynyt, "kaksi vuotta myöhemmin". Värit miellyttävät omaa silmääni enemmän kuin ne samaisen asun punaiset kankaat, joten tämä oli ihan luonnollinen päätös. Lisäksi olen erään tuttavani kanssa sopinut, että voisimme cossata yhdessä, sillä hän tahtoo tehdä 2YL!Peronan. Olen myös ilmoittautunut tämän asun kanssa Porukka Kasaan! One Piece -ryhmään, meitä olisi ilmeisesti tulossa useampikin aikahyppyhahmo.






Tässä tämä nyt oli lyhykäisyydessää. Suunnitelmiin saattaa vielä tulla yksi pieni muutos, mutta se on vielä salaisuus<3. Toivotaan, että jaksan kirjoitella tätä vielä tulevaisuudessa.. Ja kiitokset kaikille, jotka tänne asti selasivat! ^^
//Defia