lauantai 25. helmikuuta 2012

Projekti Käärmeprinsessa: Tukka päähän + MIELIPITEITÄ KAIVATAAN!

Terppa kaikki! Kirjoittelen täällä jo-hellittävän flunssan kourissa. Koko alkuviikko mennyt vähän harakoille, kun taitavasti sairastuin ja jouduin ottamaan töistäkin kolme päivää sairaslomaa. Tietenkin aloitin hommissa maanantaina, joten osoitin heti alkuun taitoni. Palkatkaa Henna, takaamme, että hän sairastuu ensimmäisen viikon sisällä. Huokaisu.

Tänään olo siis alkaa olla jo siedettävä, joten tein vähän pukuiluhommiakin! Boan hame on nyt maalattu loppuun. Lisäksi prinsessan peruukki saapui pari viikkoa sitten: tilasin sen ebaysta käyttäjältä "cosplaywigstore". Suosittelen lämpimästi, sillä peruukki on oikein hyvälaatuinen ja postituksessa kesti vain puolitoista viikkoa! : )

Peruukki oli muuten valmis tapaus, minun tarvitsi vain leikata siihen lyhemmät sivuhiukset eteen. Peruukkipäänäni toimi kiltisti siskoni, hänelle kiitokset, vaikkakin sain käskyn, että heti kun on rahaa, saan luvan tilata oikean peruukkipään. Tämä selvä!

Loppuun laitan vielä pienen kysymyksen, tarvitsen nimittäin vähän apua Ultearin asun päättämisessä.. Joten olkaa mukavia ja antakaa mielipiteenne^^.


Esittelenpä ensin nopeasti tämän hameen. Eli siis, tein
vaaleanvihreät osat sinisellä...
... ja maalasin vielä päälle itse vihreän. Hienosti toimii! : )
Tosin lähempää tarkastelua tämäkään vaatekappale ei oikein kestä..




 
Peruukki ennen stailausta.

Ollapa itselläkin noin pitkä tukka... <3__<3

Leikkauksen jälkeen

. . . Joo.
Ja Nantun jalat! ... Anteeksi, hän vain on niin somali.
Nyt siis tahtoisin vähän kuulla, mitä mieltä kansa on. Pähkäilen edelleen Ultearin asun kanssa, mikäli siis edes pääsen Kuopion Aconiin, jossa meidän Porukka Kasaan! Fairy Tail - ryhmän tulisi olla. Kenties saan vähän suuntaa teiltä, mitä lähden nyt työstämään.

Vaihtoehdot.
... Luultavasti valitsen loppujen lopuksi kuitenkin teitä kuuntelematta, mutta se nähdään sitten. Tällä hetkellä tarvitsen kipeästi apua (: Kiitos!
~Defia

9 kommenttia:

  1. Ei hitto.. tajusin justet miten sairaan hyvin sun kasvot sopii Hancock cossiin O____o !! Ihan näkönen!

    Ja hmm... mie heitän et joko toi violeti mekko tai toi... uimapuku(? XD). 8D

    VastaaPoista
  2. Toi toinen vasemmalta, violetti mekko, olis kiva ;)

    VastaaPoista
  3. Thaki: .. Tarkotat siis tota "me gusta" -kuvaa? 8DD Eivaan. Kiitos kovasti! : ) Samoin mielipiteestä.

    Anni: Kiitos vastauksesta : )

    VastaaPoista
  4. Hennasta tulee kaikista paras Hancock! *v* hitto et tulen kattoo vaan sellai WOOUUUUH -ilmeellä aja ahistelee kameran kanssa! >3
    Mutta siis toi lila on kiva :>

    VastaaPoista
  5. Valkea kimono on mielestäni noista sievin, mutta violettin mekkokin tosi nätti. Kaksi muuta muistuttavat etäisesti uimapukua...

    VastaaPoista
  6. Wea: Kiiitos<3 (; Hihi, parhaani yritän, ja kuvailla saa, koska derp-kuvat on parhaita. Ja kiitos mielipiteestä.

    Anonyymi: Kiitos! (: Itsekin pidän valkeasta kimonosta, koska se olisi ehdottomasti helpoin vaihtoehto noista x)

    VastaaPoista
  7. Kukkuu, kyllä kupolinkin on taivuttava tosiasioiden edessä: violetti puku on niin vauvaenkulalle sopiva!! Tietysti pohdituttaa paljonko äitee-korttia käytetään. Kupolilla kun on tekstiilityössä pottuvarvas keskellä otsaa (joka on tunnetusti suuri, laaja ja kuuma).
    T: päivystävä kupoli

    VastaaPoista
  8. Vielä haluan sanoa Nantu-bantun jaloista: OI OI OMPAS SOMALII!!!
    T: kissaenergiavajeinen kupoli

    VastaaPoista
  9. Kupoli: Kiitos vain 8D Ja pyrin pitämään äitee-kortin käytön minimissä, ei hätää.

    VastaaPoista