sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Iki-ihana Desucon

Heipähei vain jälleen ~! Nyt olisi aika pikkuiselle Desu-raportille. Saavuin pari tuntia sitten kotiin ja inspiroiduin kameran tyhjentämisestä niin, että päätin samalla kirjoittaa.

Mennäänpäs sitten krologisessa järjestyksessä. Saavuin jo torstaina illasta Momon, ihanan ystäväni ja majoittajani, luokse. Ilta kului oikeinkin leppoisasti turhia murehtimatta, saunoessa ja Castlea sekä Ruohometsän kansaa katsellessa. Perjantaina iltapäivästä alkoi itse tapahtuma: viime vuoden tavoin ensimmäinen päivä oli aika vaisu. Kumpikaan meistä ei cossannut mitään sateen vuoksi, joten olo oli vähän hömelö ( on se kummaa, kun normaalilta näyttäminen conissa on niin luonnotonta! ), mutta oli mukava nähdä porukkaa: Tuike, Jani, Tomit, Rea, Paken veli Osku AKA veljeni, Olli, Viivi, Nina, Thomas, Saara, Riina... Lista jatkuu ikuisuuksiin~ Lähdimme kuitenkin aikaiseen ja menimme Hesen kautta juhlistaen Momon kouluunpääsyä.

Lauantai olikin sitten perinteisesti viikonlopun kohokohta. Se alkoi tyylikkäästi junaan juoksemisella kauheassa kiireessä. Itse cossasin luvatusti Applejackia. Asu oli hyvin mukava päällä, eikä ollut itseasiassa edes epävarma olo vatsan paljaudesta huolimatta. Sain kovasti kehuja ja törmäsin mukavasti muihinkin ponifaneihin~ Lauantaina kävimme katsomassa ECC -karsinnan ja Hall Cosplayn. Voin sanoa, että tämän vuoden Suomen edustaja kyllä ansaitsee paikkansa. Esitys oli ihanan yksinkertainen ja kuitenkin uudenlainen muihin verrattuna, ja asu kaunis ja yksityiskohtainen. Onnea! Muuten päivä kului pyöriessä ympäriinsä ja valokuvaillessa. Illalla sitten seurasi eeppinen peruukkitaisto, joka päätyi siihen, että nauroimme Momon kanssa molemmat aivan hervottomina lattialla. Rauhoituimme sitten Beatrix Potterin parissa.

Sunnuntai oli myös lyhyempi ja hiljaisempi päivä. Mukavaa silti oli ystävien seurassa. Lähdimme heti paikalle saavuttuamme valokuvaamaan One Piecen Alabasta -asuja sekä Momon bikini-Stockersia. Itse olen oikein tyytyväinen kuvasaaliiseen ainakin!

Lyhykäisyydessään siis, aivan uskomattoman ihana viikonloppu! Kiitos kaikille, jotka siihen osallistuivat (: Saatoinpa jopa saada coni-intoni takaisin: aivan kädet syyhyävät tekemään kivoja asuja~ Seuraavaksi tapaamme varmaan Traconissa!

Kuvia sitten vähäsen: jos joku esiintyy kuvissa eikä tahtoisi, sanokaa. (:




Photoshoot-kuvia minulta löytyy useammallekin ihmiselle. Jakelen niitä varmaan viikon mittaa, mutta saa myös pyytää, koska olen vähän hajamielinen joskus (: Parhaita paloja tulee esille jossain vaiheessa Valepolttopisteeseen! Käykäähän siellä sitten katsomassa. Täällä tapamme, jahka saan omista asuistani otetut kuvat käsiini~

Kiitos lukemisesta.
//Defia

4 kommenttia:

  1. Hei, bongailin tuolta alhaalta kuvasta itseni ja jos vain mitenkään sinulta löytyisi suostumusta asiaan, niin ottaisin sen erittäin mielelläni käyttööni. Hahmo on tosiaan Jack ja in case I'm lucky sen voi lähettää maililla osoitteeseen: henniinaisoaho@hotmail.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vain! (: Tottakai, lähettelen kuvan sinulle ja käyttää saat kuinka lystäät. Mainitse vain jossain nurkassa kuvaaja, niin olen tyytyväinen *wink*

      Poista
  2. löytyykö miun cosseista kuvia :3 ivankovista tai usoppista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ivankovista löytyy. Just latailen dropboxiin, laitan linkkiä devassa kun on ladannut (;

      Poista