perjantai 11. toukokuuta 2012

Photoshoot: Panty and Stocking

Hahmot: Anarchy Panty (minä), Anarchy Stocking (Momo)
Variaatio: Ensimmäiset asut
Sarja: Panty & Stocking with Garterbelt
Kuvaaja: Newe, kiitoksia! (Ensimmäisen kuvan ottaja on Esuka, kiitokset hänelle myös)
Pvm: 5.5.2012, Tampere Kuplii










Päätin ottaa oikeuden omiin käsiini ja lisäsin samalla Momosta muutaman kuvan. Tuntuisi tyhmältä laittaa vain itsestäni, kun kyseessä oli kuitenkin paricossi. Lisäksi nuo kuvat hänestä ovat aivan hurmaavia!~

Tämä enkelisiskospari tullaan näkemään hyvin varmasti vielä myöhemmin tänä vuonna, kenties Yamaconissa, mikäli sinne pääsemme. Panty ja Stockers ovat liian eeppisiä neitejä cossattavaksi vain yhden kerran!

Nyt siis on Tampere Kuplii käsitelty, joten lienee aika siirtyä seuraavan cossin pariin taas. Hancockin korvakorut, täältä tullaan!
//Defia

maanantai 7. toukokuuta 2012

Tulin, näin, kuplin

Heipparallaa ihmisille! Täällä kirjoittelee Tampere kupliin jäljiltä väsynyt ja flunssainen, mutta äärimmäisen onnellinen henkilö. Viikonloppunahan siis vietettiin sarjakuvafestareita etelässä, ja vaikka itse tapahtuma ei ollut suuri tai periaatteessa edes con, minulla oli aivan uskomattoman hauskaa!

Tällä kertaa olin ensimmäistä kertaa ernuilemassa ilman jotain ystävääni täältä pohjoisesta. Matkanteko yksin on aika puuduttavaa, mutta kahdeksan tuntia kuluu junassa melkeinpä rattoisasti, kunhan saa seurakseen hyvän kirjan. Yövyin Omenahotellissa, seuranani Momo, Wea, Ollimään ja Paken veli Osku. Yöunet jäivät tämän sakin kanssa vähän vähemmälle, mutta en pistä lainkaan pahakseni. Lisäksi onnistuimme kiroamaan huoneen vessan, joka lorisi koko toisen yön, söimme kakkua mukeista, Osku oppi elämän suuria totuuksia ja Momo putosi sängystä, vaikka nukkui keskellä.

Jotta en nyt aivan eksyisi aiheesta, kerronpa itse cossaamisesta/tapahtumasta. Asuna oli tosiaan Panty, jälleen kerran, mutta pikkuruisessa mekossa. Lauantain sade ei tullut iloisena yllätyksenä, mutta urheasti silti pääsimme paikalle ja coneilemaan alkuhämmennyksen jälkeen. Tapahtumapaikka nimittäin oli hyvin erilainen kuin mihin olen tottunut yleensä vastaavissa tilaisuuksissa. Paikalla oli kuitenkin mukavasti väkeä, ja sain lauantailta ihan kivan kuvasaldon + Newen Strong World -Namista ottamani photoshootkuvat. Tuttuja oli myös kiva nähdä, uusia ja vanhoja. Myös cosplay-kisan taso oli vaikuttava.

Sunnuntai kului hiljaisemmissa merkeissä, sillä en viitsinyt laittaa cosplayta lainkaan. Ironisesti taivas oli kirkas ja ilma melkein lämmin, mutta minkäs teet. Sensijaan sain nyt oikeasti keskittyä kuvaamiseen: otin kuvia Wean ja Haatoresun "Porukka Kasaan!" -mafia-asuista sekä Amandan ja Hanskun Kuroshitsuji-cosseista. Olen todella otettu, että sain toimia kuvaajana, vaikka en ole vielä järin kokenut kamerani kanssa. Toivottavasti otokset miellyttävät! *hymy*

Jotta en kiusaisi teitä pidemmällä romaanilla, annan jälleen kuvien puhua puolestaan. Varoitus! Niitä on paljon!








Tässä ovat Jukka ja Ville. He ovat mahtavia 


Kaakun leikkaaminen onnistuu ääriolosuhteissa myös linkkuveitsellä.
Koska ei ollut lautasia, söimme kuppikakkuja
*badumtshh*










Sain itselleni ja vauvakissalleni oikein signeerauksen! (:


Iih! Supernatural-cossaajia! *en ollut edes intona*

Ja viimeisenä muttei vähimmäisenä,
upea paricossaajani Stockers aka Momo!
... Iso postaus on aika suuri juu. Pahoitteluni siitä. Kuvia saa edelleenkin kysellä, niitä on aikamoinen varasto minulla. Seuraava postaukseni tulee lähiaikoina, sillä teen jälleen erikseen kirjoituksen PSWG -kuvauksestamme.

Kiitokset lukeneille. Lisäksi tahdon antaa erityiskiitokset kaikille ihmisille, jotka olivat tapahtumassa mukana: seurassani olleille, kuvien ottajille, niille, jotka antoivat minun kuvata sekä muille hörhöille. Minulla tosiaan oli kivaa teidän ansiostanne! *hymy*
//Defia