perjantai 8. helmikuuta 2013

Kohti Frostia

Ai mitä, pitäisikö blogia joskus päivittääkin?

Pahoitteluni jälleen pitkästä hiljaisuudesta. Cosplayrintamalla on ollut niin vaitonaista viimeaikoina, motivaatio ompelemiseen on ollut täysin poissa. Yhtäkkiä sitten iski tajuaminen, että ei saakeli Frosti on viikon kuluttua ja jotain pitäisi pukuillakin.

Päätin lähteä helpolla linjalla ja uusia jonkun asuistani. Koska kyseessä on kuitenkin talvicon, en aio hippilöidä siellä Yokona tai Hancockina, vaan valitsin asun, jossa on enemmän kangasta (kyllä, sellaisiakin on). Parin vuoden takainen Juvia jäi aikoinaan yhden päivän asuksi, ja olen jo pitkään halunnut tehdä hänet uusiksi. Nytpä sitten on oiva tilaisuus. Traagisesti muutossani onnistuin kuitenkin hukkaamaan neidin hatun, joten minun oli tehtävä se uudestaan. Lisäksi päällystin myös hartiakankaan/shaalin/minkälie uuden hatun fleecellä, jotta kankaiden materiaali ja väri matsaisivat.

Peruukki pitäisi vielä muotoilla uusiksi. Se jääköön huomiselle tai ensiviikolle tai Momon luokse (hän on ihana ja majoittaa minut viikonlopuksi~).

Niinjoo. Vaikka aiemmin kerroin "suunnitelmistani", niin ailahtelevaisena ihmisenä olen jo vaihtanut kaikki tulevat cossini! Kushina oli tarkoitus tehdä, koska olin lupautunut PK! :n Naruto-ryhmään, mutta kyseisen conin päälle sattuikin osumaan muuta menoa. Tällä hetkellä cossilistalla olisi To Love Ru :a, Fairy Tailia ja Scott Pilgrimiä. Katsotaan, mitä tuleman pitää!

WIP -kuvia ei valitettavasti ole tarjolla. Saanette kuitenkin jonkinlaisia otoksia itse conin jälkeen, koska luottokuvaaja Wea on luvannut napsia jotain kuvatuksia asustani (:

Mikäli joku on unohtanut, miltä Juvia-neiti näyttää~
Ei kai tässä muuta. Nähdään Frostissa, saa tulla nykimään hihasta, kunhan ei irrota karvakangasta [ se on pirullista ommeltavaa... ]
//Defia

4 kommenttia:

  1. onpas suloinen kisu <3 Mut onnea pukuiluun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (; Hihi~ Lolcatit ovat somia, itseltänihän löytyy kansiollinen niitä.

      Kiitokset! ^^ Toivotaan, ettei hajoa asu käsiin conissa.

      Poista
  2. Heeei pidätkö tota Juvia asua sunnuntaina?: ) Mulla olis Fairy tail aries puku ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. D': Owws! Aioin pukuilla vain lauantain, sunnuntaiksi olen lupautunut kameran taakse.. : <

      Poista