Joulukuvaspämmi

Eli sori, ei cossimateriaalia tälläkertaa. Mutta tervehdys silti kaikille!

Jouluaatto oli ja meni, tänään ohjelmassa on siis syömistä, lukemista, ristikoita, jotain Tarantinoa voisi katsoa, syödä vähän lisää jnejne. : ) Olen jälleen erittäin tyytyväinen joulun kulkuun, sekä lahjojen että tunnelman, ruuan ja yleisesti kokonaisuuden puolesta.

Hyvin suurta iloa tuotti, ja tuottanee tulevaisuudessakin, vanhemmiltani saama lahja: kamera! Olin toivonut Canon Powershot -digikameraa, mutta laitoin listalle myös pienen toiveen, että järkkärikin olisi kyllä kiva. Olo oli aika "OMG OMG" kun paketista sitten paljastuikin se järjestelmäkamera: Canon EOS 1100D! : ) Sillä olen sitten tässä leikkinyt aika runsaasti, en malta odottaa kesän coneja. Eli varokaahan vain~

Loput kuulumiset lienee minulle ja teille myös helpoin esitelläkin sitten kuvien muodossa. ^^~

Tässä on siis tämä nättimys<3

Elukoita sitten toki piti kuvailla... Tässä Tuutti...

... ja Nantu Annin kaapissa...

... ja Toni ruokalevolla maidon jälkeen...

... ja Pippu, josta en meinannut saada kuvaa lainkaan...

... ja viimeisenä pieni Luna, joka
kerrankin nosti korvansa pystyyn ^^

Osa lahjoista (... muu osa on lähinnä syöty tai käytössä 8D)

Erikseen piti ystävän lahja vielä kuvata, koska oli jo päällä...
Korvarenkaat, joissa on pieniä sateenkaarenvärisiä renkaita<3
(tai sitten haluan vain esitellä korvaani, miten vain)

Sitten vielä jotain yleiskuvaa....

... ja figuureja 8D Koska ei ole muitakaan malleja oikein kuvattavana..
En ihan ihmisperheenjäseniäni viitsi tänne laitella.

Kiitokset huomiosta jälleen! ^^ Katsotaan milloin taas palaan ompelukoneen ääreen... kenties kun jouluähky on ohitse?

//Defia

Projekti Käärmeprinsessa: Ompelu, miksi niin vaikeaa?

... tai pikemminkin Henna, miksi niin huolimaton?!

Juu, elikkä hejssan vain kaikille taas. Alan olla niin joulutunnelmissa täällä, ettei pukujen tekeminen ole juuri jaksanut mahtua ohjelmistooni. Tänään kuitenkin oli luppoaikaa koulun jälkeen, joten urheasti tartuin ompelukoneeseen ja jatkoin Hancockin paidan tekemistä. Mikäs siinä, heti ensimmäisenä oli silitettävä kankaat (koska säilytän niitä pienessä pussissa...), ja enköhän minä tietysti mennyt pilaamaan satiinikangastani! Onneksi vain pienen kohdan, lähes huomaamattoman, sillä tajusin lopettaa heti, kun silitysrauta ei alkanutkaan valua kangasta pitkin niinkuin yleensä. Miten niin ei ole tapana silittää suurimmalla teholla suoraan kankaan oikeaa puolta... lukematta hoito-ohjetta ensin...?

Jotain pientä sain kuitenkin aikaan. Paidassa on nyt vaaleansininen reunus sekä alalaita... Joskin sitä alareunaa on puolet liian paljon, taisin yliarvioida uumani leveyden. No, hyvä että joskus näin päin! Nyt tarvitsee vielä lisätä karvakangas kaula-aukon reunaan (taidan käydä vinkumassa sitä ystävältäni, ehkä hän myisi minulle pätkän...), ja sitten vähän leikellä ja kiristellä jotain kohtia. En ole koskaan ollut hyvä käsistäni, mutten uskonut tämän projektin osoittautuvan näin raivostuttavaksi! Mikseivät asiat etene niinkuin tahtoisin, nyyh?

Silityslauta on kovin kätevä leikkuualusta...
Opin siis jotain tästäkin kerrasta!

Huono kuva on huono. Kangas meni kuitenkin
aivan muovimaiseksi ja kovaksi tuosta.

Kiinnitetään kaula-aukon reunaa...

Ja silitys... Tällä kertaa laitoin raudan
pienelle ja väliin leivinpaperin!

Reunaan tein koristekuvion jälleen Copic-tussilla.

Ei, minulla ei ole kalsarit jalassa... 8DD
Mutta tässä tulos tällä kertaa...

Ehkä tästä vielä selvitään! Conipäivänä hakaneulatkin ovat toki ystäviä, niillä sitä on ennenkin asuja kiinnitelty^^~

Mutta nyt kaikille lukijoille ja muille hörhöille oikein rauhaisaa ja makeaa joulun odotusta! ~

//Defia

Aikainen joululahja

Tuli tarve kertoa tästä onnesta, joka perheeseemme tupsahti juuri tässä iltapäivällä, joten ei-cosplay -kirjoitus nyt vaihteeksi. Kuten lienee tullut selväksi, meillä asustaa kotona kolme kissaa: Tutu, Toni W. Poche ja Nana Werneri. Kuitenkin Tutulla on taipumus oleskella paljon ulkona ja tehdä turhan pitkiä karkuretkiä. Viimeisin matka alkoi toukokuussa; emme olleet nähneet kissaa yli puoleen vuoteen. Itse kukin meillä alkoi totutella tässä kuukausi sitten ajatukseen, ettei rakas enää tule kotiin. Tänään kuitenkin siskoni oli menossa kaverinsa kanssa ulos. Oven avatessaan Tutu juoksi sisään yllättäen kaikki niin, että äiti ja siskoni jopa purskahtivat itkuun.

Meidän selviytyjä on siis jälleen turvallisesti kotona ja kuluttaa aikaansa ahdistelemalla tietokoneiluani puskemalla hiirtä ja kulkemalla näppäimistöllä. Ainoa ongelma on, että jostain syystä hän ei tule lainkaan toimeen muiden kattien kanssa, vaan he ovat jatkuvasti toistensa kurkuissa... Toivotaan, että tilanne vähän rauhoittuisi, ettei kissoja tarvitsisi jakaa asumaan ylä- ja alakertaan.

Tällaista tänään. Kuten sanoin, tahdoin vain ilmoittaa tästä ilouutisesta. Loppuun voisin laittaa muutaman kuvan päivän sankarista.

// Defia